Tasavertaiset harrastusmahdollisuudet lapsille ja nuorille

Toimin Lahden kaupungin harrastuskoordinaattorina vuosien 2023-2024 aikana. Olen tehnyt töitä usean vuoden ajan myös urheiluseurassa ja koulutukseltani olen liikunnanohjaaja. Lasten ja nuorten harrastaminen on ollut minulle tärkeä aihe jo pitkään. Tällä hetkellä toimin täysin vapaaehtoisena perheliikunnan ohjaajana paikallisessa seurassa. Kirjoitimme yhdessä Ville Nikkilän kanssa harrastamiseen liittyvän mielipidekirjoituksen ja se on luettavissa alla.

Harrastukset ovat olennainen osa lasten ja nuorten hyvinvointia, sillä ne edistävät fyysistä ja henkistä terveyttä sekä tarjoavat tärkeän yhteisön. Lahdessa toteutettu Harrastamisen Suomen malli on hyvä esimerkki pyrkimyksestä lisätä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Malli takaa maksuttomia harrastuksia alakoulu- ja yläkouluikäisille koulupäivien yhteydessä, mutta käytännön toteutuksessa on vielä kehitettävää.

Nykyisessä mallissa alakoulujen harrastustoiminta ostetaan urheiluseuroilta ja yhdistyksiltä, ja yläkouluilla toimivat päätoimiset harrastustoiminnan ohjaajat. Vaikka toiminta perustuu lasten ja nuorten omiin toiveisiin, kaikki eivät löydä mieluista harrastusta, ja osa kaipaisi tavoitteellisempaa toimintaa. Lisäksi nykyinen järjestelmä ei välttämättä tavoita niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät pysty tukemaan harrastuksia taloudellisesti tai ajallisesti.

Yksi mahdollinen ratkaisu on ottaa oppia Turusta, jossa vuodesta 2025 alkaen jokainen 7–19-vuotias saa Boostii-edun ohjatun liikuntaharrastuksen maksuihin. Tuki maksetaan suoraan perheille, mikä mahdollistaa heidän valintansa riippumatta harrastuksen järjestäjästä. Tämä edistää yhdenvertaisuutta ja tekee harrastamisesta saavutettavampaa kaikille. Lahden tulisi seurata Turun mallin toteutusta ja selvittää mahdollisuuksia vastaavanlaiseen järjestelyyn.

Harrastamisen Lahden mallin lisäksi Lahden kaupunki tukee tällä hetkellä harrastustoimintaa pääasiassa seura-avustuksilla ja liikuntapaikkojen hinnoittelumallilla. Tämä tukimalli ei ole kaikilta osin tasapuolinen, sillä kaikki seurat eivät pysty hyödyntämään kaupungin omistamia tiloja. Lisäksi tuki ohjautuu tässä seuroille eikä harrastajille, mikä jättää osan lapsista ja nuorista tuen ulkopuolelle.

Toivomme, että Lahden kaupunki selvittäisi mahdollisuutta tukea lasten ja nuorten harrastamista suoremmin esimerkiksi harrastuskortin avulla. Tämä mahdollistaisi laajemman lajivalikoiman, tasapuolisemman tuen ja antaisi perheille enemmän valinnanvapautta. Samalla se rohkaisisi lapsia ja nuoria löytämään omat vahvuutensa ja intohimonsa. 

Harrastaminen ei saa olla kiinni perheen taloudellisesta tilanteesta tai esimerkiksi seuran käytettävissä olevista tiloista. Nyt on aika kehittää Lahden harrastustuki nykyaikaan ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus osallistua ja kehittyä.

Avaan näkemyksiäni harrastamisen saavutettavuuteen sekä harrastamisen ja perheiden aikataulutetriksen helpottamiseksi myöhemmissä kirjoituksissani.

Jätä kommentti