Hyvän hallintotavan ja työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen Lahdessa

Kaupunkia edustaa suuri joukko ammattilaisia, jotka tekevät työtä Lahdella. Heidän työnsä on monesti meille kuntalaisille näkymätöntä, mutta toisaalta osa työstä on hyvin näkyvää ja vaikuttaa suoraan esimerkiksi lasten mahdollisuuksiin oppia, luottamukseen tulevaisuuteen ja hyvinvointieroihin. Toiset taas heräävät aamulla valmiina auttamaan kuntalaisia Lahti-Pisteellä, tarjoamaan apua arjen haasteissa. Työtehtäviä on näiden lisäksi lukuisia muitakin. Vastuulliseen, hyvään hallintotapaan kuuluu huolehtia työntekijöistä. Se, millaiset edellytykset tälle työlle luodaan, on poliittinen päätös.

Olen itse työskennellyt valtaosan omasta työurastani kolmannella sektorilla, mutta olen myös tehnyt vajaan vuoden pituisen määräaikaisen työsuhteen kuntasektorilla. Tämä kokemus Lahdella syvensi ymmärrystäni kaupungin monenlaisten tehtävien ja palveluiden tärkeydestä. Lahdessa tarvitaan osaamista myös tulevaisuudessa, ja sitä osaamista on sekä houkuteltava että nykyisistä osaajista on huolehdittava paremmin. Tämä ei tarkoita välttämättä suuria menolisäyksiä, vaan ennen kaikkea sitä, että työntekijöitä kuullaan heidän työhönsä liittyvissä asioissa ja että he pääsevät aidosti osallistumaan kaupungin kehittämiseen. Yksi tapa voisi olla henkilöstöjaosto, jossa käsiteltäisiin työntekijöitä koskevia asioita ja kuultaisiin heidän mielipiteitään.

Kuntasektorilla ei välttämättä voida kilpailla parhaan osaamisen houkuttelemiseksi pelkästään palkalla. Työntekijöiden pysyvyyttä voidaan tukea myös tarjoamalla mahdollisuuksia kehittyä omassa työssään ja edistämällä jatkuvaa oppimista. Jatkokoulutuksen tukeminen työn ohella on erinomainen keino, ja toivoisin sen saavan Lahdessa enemmän painoarvoa.

Henkilöstön pysyvyyteen ja työpaikan houkuttelevuuteen voidaan vaikuttaa myös rakentamalla organisaatiokulttuuria. Hyvä organisaatiokulttuuri pohjautuu luottamukseen, avoimeen vuorovaikutukseen ja yhteishenkeen. Tällaisen kulttuurin luominen vaatii kuitenkin aktiivista panostusta. Lahden työntekijöillä on oikeus työhön, joka ei vie kaikkea energiaa, vaan jättää voimia myös vapaa-ajalle, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja arjen palautumiseen.

Jätä kommentti