Niukkuuden aikana välillä lähdetään säästämään kohteista, jotka eivät tue kestävän kehityksen ja vastuullisuuden periaatteita. Vastuullisuus jakautuu kolmeen osaan, ympäristövastuullisuuteen, sosiaaliseen vastuullisuuteen sekä hallinnolliseen vastuullisuuteen. Minä haluan, että Lahti on edelläkävijä ympäristövastuullisuuden lisäksi myös näissä muissa vastuullisuuden osa-alueissa.
Kaupunki tekee paljon erilaisia hankintoja. Osa hankinnoista on palveluhankintoja ja osa hankinnoista kohdistuu tavaroihin. Periaatteita hankintojen taustalla määrittää paitsi hankintalaki, myös kaupungin sisäiset ohjeistukset. Lahden kaupungin mukaan hankinnoissa otetaan yhteiskuntavastuuseen liittyvät tekijät huomioon parhaalla mahdollisella tavalla hankintoja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Uskon, että tässä voidaan kuitenkin toimia vielä paremmin.
Päättäjänä haluan ohjata Lahden tekemiä hankintoja siihen suuntaan, että
- Palveluntarjoajat sitoutuvat vastuulliseen toimintaan, esimerkiksi
- harrastustoimintaa tarjoava taho sitoutuu edistämään toiminnassaan yhdenvertaisuutta ja varmistaa, että lasten ja nuorten kanssa toimivat henkilöt ovat koulutettuja ja päteviä tässä tehtävässä toimimaan
- Brändituotteita ostaessa Lahti-brändiin pukeutuva voi luottaa siihen, että tuotetta ei ole valmistettu tehtaissa, joissa ei kunnioiteta työelämän perusoikeuksia (esim. lapsityötä tai pakkotyötä esiintyy, työntekijöillä ei ole järjestäytyä ja/tai neuvotella työehdoistaan) tai joissa työntekijöille ei ole maksettu elämiseen riittävää palkkaa
- Tuotehankintoja tehdään vain tarpeeseen ja harkiten. Brändityötä voi tehdä muutenkin, kuin muovisilla juomapulloilla tai Lahti-tuotteilla
- Uusia tiloja kalustaessa voitaisiin huomioida myös kierrätetyt kalusteet (tämä toive nousi itseasiassa myös nuorilta, ollessamme Novu-matkalla Tanskan Randersissa kesällä 2024)
Vastuullisuus on tekoja.


Jätä kommentti