Lahdessa liikkumattomuus on haaste, kuten kaikkialla Suomessa. Liikkumattomuus uhkaa paitsi yksilön hyvinvointia ja kykyä jaksaa arjessa, myös yksilön kykyä osallistua työelämään ja muuhun toimintaan. Lisäksi liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle suuria taloudellisia kustannuksia.
Liikkumattomuutta on ratkottava monialaisesti ja pelikirjasta ei pitäisi jättää avaamatta yhtäkään sivua. Lahdessa keskustelu liikkumattomuuden edistämiseksi on vilkasta ja keskittyy vahvasti liikkumisen mahdollistamiseen ja edistämiseen. Yksi vähintään kokeilun arvoinen malli olisi liikunnan mini-interventiomalli, jossa tarkoitus on lyhyen keskustelun aikana ottaa puheeksi liikunta ja kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia liikkumisen edistämiseen.
Malli perustuu myönteiseen ja asiakaslähtöiseen tapaan ottaa puheeksi arjen liikkumiseen liittyviä asioita ja etsiä motivaatiota yhdessä näiden asioiden lisäämiseksi ja uuden liikkumistavan löytämiseksi. Hyvien mallien löytämisellä vahvistetaan pystyvyyden kokemusta ja muutoshalua joka ruokkii jatkamaan liikkuvan elämäntavan edistämistä. Liikunnanohjaajana ja ihmisten liikuntamotivaatioon perehtyneenä pidän mallin periaatteita erittäin kannatettavana ja sen mahdollisuuksia saada aikaan pysyviä elintapamuutoksia erittäin hyvinä.
Malli on varmasti käytössä jo liikuntapalveluiden liikuntaneuvonnan toteutuksessa, mutta malli voitaisiin ottaa käyttöön kaupungin eri palveluyksiköissä, eikä se vaadi valtavaa rahallista panostusta. Riittää, että eri palveluyksiköiden työntekijät perehdytetään mallin toteuttamiseen ja että he antavat hetken aikaa puheeksi ottamiselle. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on myös työkyvyn ylläpitoa, ja mallia voitaisiinkin toteuttaa osana työllisyyspalveluiden kohtaamisia. Lisäksi malli olisi toteuttamiskelpoinen maahanmuuttopalveluissa, Lahti-Pisteellä, nuorisopalveluissa ja perusopetuksessa sekä luonnollisesti erilaisissa hyvinvointialueen palveluissa.
Malli on kehitetty yhteistyössä Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan, Opiskelijoiden Liikuntaliiton, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön, Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry:n sekä Liikkuva opiskelu -ohjelman kanssa. Lue lisää mallista: https://liikuntaneuvonta.fi/ajankohtaista/liikkumisen-edistamisen-mini-interventiomalli/ .


Jätä kommentti