Roosa Rusanen

Tuoreen Liitu-tutkimuksen mukaan vain kolmasosa 7–20-vuotiaista liikkuu suositusten mukaisesti. Suurin osa ajasta kuluu paikallaan – pääasiassa istuen. Tulos ei yllätä, mutta juuri se tekee siitä niin vakavan: jos mitään ei muuteta, mikään ei muutu.

Liikkumattomuuden taustalla vaikuttavat tutut syyt: liian vähän ohjausta, liikuntapaikkojen puute ja liikunnan korkea hinta. Liikuntasuosituksiin yltävät helpommin ne, joiden perheillä on paremmat resurssit. Vastaavasti ruutuaika kasvaa niillä, joilla sosioekonominen asema on heikompi. Yhdenvertaisuus ei toteudu liikkumisessa, ja erityisen haavoittuvassa asemassa ovat toimintarajoitteiset lapset ja nuoret.

Vanhempien rooli on onneksi vahva – suurin osa lapsista kokee saavansa tukea liikkumiseen kotona. Tuen kokemus kuitenkin hiipuu teini-iässä, kuten myös liikkuminen. Taustalla vaikuttaa harrastusten kallistuminen, liikuntaympäristöjen huono saavutettavuus ja sosiaalisen kulttuurin muutos.

Urheiluseuratoiminta on monelle tärkeä väylä liikkumiseen, mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan kannustusta omaehtoiseen liikkumiseen ja aikaa sille arjessa. Tarvitaan matalan kynnyksen harrastuksia, erityisesti vanhemmille nuorille. On myös katsottava kriittisesti urheilukulttuuria: vaikka suurin osa kokemuksista on myönteisiä, epäasiallista kohtelua tapahtuu – myös aikuisten taholta. Tämä on asia, johon seurojen on uskallettava ja haluttava puuttua.

Liikkumattomuus ei ole vain yksilön valinta, vaan yhteiskunnallinen kysymys. Tarvitsemme kohtuuhintaisia ja saavutettavia liikuntapaikkoja, toimivaa ohjausta ja vastuullisia seuroja. Ennen kaikkea tarvitsemme tahtoa rakentaa liikunnallista kulttuuria, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus voida hyvin sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Liikkumattomuuteen puuttuminen on sijoitus tulevaisuuteen. Meillä ei ole varaa jäädä paikoilleen.