Roosa Rusanen
-

Liikkumattomuus ei ole vain yksilön valinta, vaan yhteiskunnallinen kysymys. Tarvitsemme kohtuuhintaisia ja saavutettavia liikuntapaikkoja, toimivaa ohjausta ja vastuullisia seuroja. Ennen kaikkea tarvitsemme tahtoa rakentaa liikunnallista kulttuuria, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus voida hyvin sekä fyysisesti että psyykkisesti.
-

Työttömyysaste Lahdessa oli viime mittauksessa 16% ja luku on valitettavasti nouseva kaikissa tarkastelluissa ryhmissä, erityisesti nuorten keskuudessa. Syitä on monia, mutta taustalla on usein myös mielenterveyden haasteita ja vastaavasti pitkittynyt työttömyys usein ruokkii mielenterveyden ongelmia. Onkin tärkeää, että mielenterveysongelmat tunnistetaan ja huomioidaan työttömyyden ehkäisyssä sekä työllistämistoimissa. Yksi työkalu tähän voisi olla IPS-työhönvalmennusmalli (Individual Placement and…
-

Sosiaalisesti kestävässä kaupungissa puututaan segregaatioon sekä ehkäistään syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista hyvällä kaupunkisuunnittelulla sekä tietoisilla panostuksilla alueiden tasapuoliseen kehittämiseen. Segregaatio ja periytyvä ja kasautuva huono-osaisuus ovat paitsi inhimillisesti ongelmallisia, ne luovat pohjaa myös radikalisoitumiselle ja rikollisuudelle.
-

Lahdessa liikkumattomuus on haaste, kuten kaikkialla Suomessa. Liikkumattomuus uhkaa paitsi yksilön hyvinvointia ja kykyä jaksaa arjessa, myös yksilön kykyä osallistua työelämään ja muuhun toimintaan. Lisäksi liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle suuria taloudellisia kustannuksia. Liikkumattomuutta on ratkottava monialaisesti ja pelikirjasta ei pitäisi jättää avaamatta yhtäkään sivua. Lahdessa keskustelu liikkumattomuuden edistämiseksi on vilkasta ja keskittyy vahvasti liikkumisen mahdollistamiseen ja…
-

Oikeus kohtuullisiin mukautuksiin vammaisuuden vuoksi on ihmisoikeus, eikä aiheen esillä pitäminen ole minulle vain vaaliteema. Syrjintä on väärin ja sen poistamiseksi on määrätietoisesti työskenneltävä. Unelmieni Lahti pitää huolta kaikista sen jäsenistä ja osallistaa mukaan eri taustaisia ihmisiä. Unelmieni Lahden voima ja vahvuus mitataan siinä, kuinka se onnistuu saamaan mukaan nämä ihmiset.
-

Nuorten resilienssi ja hyvinvointi ei kasva yksilön vastuuta ja menestyspaineita korostamalla. Kyky sietää yhteiskunnan ja maailman epävarmuuksia syntyy kokemuksesta, että meillä on yhteiskunta, joka pitää huolta myös minusta, jos kaadun. Kokemuksesta, että olen osa itseäni suurempaa yhteisöä, johon kuulun. Kokemuksesta, että olemme menossa yhteisesti eteenpäin ja tässä vauhdissa pysyy kaikki mukana. Sellaista Lahtea minä haluan…
-

Lahden pitäisi yhdessä harrastustoiminnan järjestäjien kanssa etsiä uusia, innovatiivisia ratkaisuja monipuolisen urheilukasvatuksen ja taloudellisen saavutettavuuden edistämiseksi sekä perheiden aikataulun helpottamiseksi. Jatkamalla nykyisellään, hukkaamme paitsi potentiaalia, pahimmillaan teemme urheilusta ja liikunnasta vieraannuttavaa.
-

Kuntien tehtävänä on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäistä syrjintää. Tämän tehtävän täyttämiseksi on myös Lahdessa vielä paljon tehtävää. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen täytyy olla kaupungin päätöksenteon, palveluiden ja toiminnan läpileikkaava teema.
-

Ideologiasta puhutaan usein negatiivisessa sävyssä, sitä pidetään tekijänä, joka vääristää tiedon ja estää näkemästä asioiden todellista tilaa. Itse rinnastan ideologian enemmänkin arvoihin ja väitän, että meistä jokaisella, myös päättäjillä tai sellaiseksi pyrkivällä, on olemassa arvopohja, joka ohjaa omaa toimintaa. Väitän ja myös, että tämä arvopohja ohjaa ihmisiä päätöksiä tehdessä – päätöksiä ei tehdä arvotyhjiössä. Kun…

