Uncategorized
-

Kaupunkilaisten hyvinvointierot eivät saa kasvaa alueellisen eriarvoisuuden vuoksi. Palveluja ja olosuhteita kehittämällä luodaan paitsi hyvinvointia, myös alueiden houkuttelevuutta ja elinvoimaa.
-

Vastuulliseen, hyvään hallintotapaan kuuluu huolehtia työntekijöistä. Se, millaiset edellytykset tälle työlle luodaan, on poliittinen päätös.
-

On huomionarvioista, että iso osa lahtelaisista voi hyvin. Kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä on kuitenkin vielä paljon tehtävää.
-

Harrastamisen malli on hyvä, mutta kehitys ei saa pysähtyä. Saavutettavuuden parantamiseksi ja erilaisia tavoitteita tarjoavan harrastamisen edistämiseksi tarvitaan erityistä pohdintaa ja kehittämistä jatkossa.
-

Tietoa tämänhetkisten, sivistykseen kohdistuvien, säästötoimenpiteiden vaikuttavuuden arvioinnin tuloksista on julkisesti saatavilla vähän. Sen takia kantaa Kirkonkylän koulun tai muiden mahdollisten säästöjen tekemisen puolesta tai vastaan on todella vaikeaa muodostaa. Näitä näkökulmia on myös käsiteltävä asukkaiden järjestämässä keskustelutilaisuudessa.
-

Minun Lahteni on yhdenvertainen, vastuullinen ja sen kuntalaiset voivat hyvin.




