lapset
-

Lahden pitäisi yhdessä harrastustoiminnan järjestäjien kanssa etsiä uusia, innovatiivisia ratkaisuja monipuolisen urheilukasvatuksen ja taloudellisen saavutettavuuden edistämiseksi sekä perheiden aikataulun helpottamiseksi. Jatkamalla nykyisellään, hukkaamme paitsi potentiaalia, pahimmillaan teemme urheilusta ja liikunnasta vieraannuttavaa.
-

Harrastamisen malli on hyvä, mutta kehitys ei saa pysähtyä. Saavutettavuuden parantamiseksi ja erilaisia tavoitteita tarjoavan harrastamisen edistämiseksi tarvitaan erityistä pohdintaa ja kehittämistä jatkossa.

